YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Sensei Ihab 

Al-Himedawi 
3. Dan

Syntynyt: Irak, Baghdad
Kotipaikka: Suomi, Sipoo


Jo Irakissa asuessaan Ihab oli intohimoinen Kyokushin karaten harrastaja ja ahkeran harjoittelun lisäksi hän osallistui useisiin kilpailuihin. Kilpailuissa hän saavuttikin useita palkintoja, merkittävimpinä kahdesti Irakin Kyokushin karaten mestaruuden. Hän treenasi muunmuassa International Kyokushinkai Karate Federation (IKKF) ja Kyokushinkai World Federetion (KWF) kanssa, mutta jätti ryhmät saavuttua Suomeen. Suomessa hän harjoitteli useiden eri ryhmien kanssa niin Taekwondoa, Harmandoa kuin Ground Combatia, mutta omaa paikkaa ei oikein löytynyt. Intohimo Kyokushin karatea kohtaan ei laantunut ja muutettua Sipooseen 2017, ajatus oman ryhmän aloittamisesta vahvistui. 2019 lopussa asiassa otettiin askel eteenpäin ja Kyokushin karate Sipoo ry. perustettiin. On selvää, että hän toimii Kyokushin Karate Sipoo ry:n valmentajana ja seuran puheenjohtajana. 

Ihabilla on suomalaisen avopuolison ja heillä yhteisen lapsi. Päivisin hän työskentelee rakennusalalla, mutta vapaa-ajat hän käyttää perheen kanssa ja tietysti valmentaen KKS:n karatekoja ja suunnittelemalla seuralle seuraavaa askelta eteenpäin yhdessä puolisonsa kanssa. 

Toivotammekin kaikki tervetulleeksi treenaamaan kanssamme lapsista aikuisiin. Aiempaa karate kokemusta ei tarvita ja kummoisempaa kuntoakaan ei vaadita. Ne kehittyvät harjoitusten myötä. Laji on vaativa, mutta antaa oppilaalle henkisiä ja fyysisiä voimavaroja arkeen. Kyokushin karate on kunniotetuin karaten muoto sen järkkymättömistä ja periksiantamattomista karatekoista.